Kumppanikutsu
Kumppanikutsu on Luvat ja valvonta -palvelun toiminnallisuus, jolla monilupaisen hankkeen toiminnanharjoittaja voi kutsua kumppaneita hakemaan tarvitsemiaan lupia osana toiminnanharjoittajan hanketta. Toiminnallisuus sujuvoittaa merkittävästi asiakkaiden ja viranomaisten lupaprosessia monilupaisissa hankkeissa, joissa päävastuullisen toiminnanharjoittajan kumppanit vastaavat luvanvaraisesta toiminnasta osaltaan.
Kumppanikutsua voi hyödyntää vaikkapa tapahtuman päävastuullinen järjestäjä, joka Luvat ja valvonta -palvelun kautta siirtää tapahtuman vaatimien lupien hakemisen kumppaneilleen. Tapahtumissa kumppanien vastuulle siirrettäviä toimintoja voivat olla esimerkiksi elintarvikkeiden, tupakan ja alkoholin myynti, tuli-, laser- ja sirkusesitykset, lavasteiden rakentaminen, jätehuolto, ensiavun järjestäminen ja järjestyksenvalvonta.
Hyödyt
Luvat ja valvonta -palvelu mahdollistaa koko hankkeen seurannan yhdestä näkymästä mukana oleville viranomaisille ja hankkeen päävastuulliselle toiminnanharjoittajalle – esimerkiksi tapahtumasta vastaavalle järjestäjälle. Palvelussa kumppaneille osoitettujen velvoitteiden tilaa voidaan seurata ja varmistua siitä, että tarvittavat velvoitteet on hoidettu kaikkien tapahtumaan liittyvien toiminnanharjoittajien osalta. Kumppani puolestaan voi omilla hakemuksillaan hyödyntää hankkeen päävastuullisen toiminnanharjoittajan antamia yhteisiä tietoja. Laajoissa hankkeissa, joissa voi olla mukana useita kymmeniä kumppaneita, Kumppanikutsun hyödyt korostuvat.
Kumppanien kutsuminen
Kokoamalla Luvat ja valvonta -palvelussa hankkeessa tarvittavat lupa-asioinnit, hankkeen päävastuullinen toiminnanharjoittaja voi asiointikohtaisesti kutsua mukaan haluamansa kumppanit ja rajata, mitä lupia ja velvoitteita kumppani voi hoitaa. Hankkeessa kumppaneina toimiville toiminnanharjoittajille lupien hakeminen, seuranta, viestintä ja täydentäminen on rajattu vain kumppanille osoitettuihin lupiin ja menettelyihin, eivätkä nämä pääse esimerkiksi näkemään toistensa asiointeja ja näiden sisältöä. Hankkeen päävastuullinen toiminnanharjoittaja ja viranomaiset näkevät koko hankkeen sisällön ja pystyvät seuraamaan hakemuksien etenemistä.
Vastuut
Vaikka kumppani voi hoitaa omia lupavelvoitteitaan, päävastuullinen toiminnanharjoittaja kantaa aina vastuun siitä, että hankkeella on kaikki tarvittavat luvat kunnossa. Jos jonkin kumppanin lupaa tai lupia ei ole haettu tai toiminta poikkeaa lupaehdoista, johtaa tämä kyseisen osa-alueen toiminnan keskeyttämiseen. Joissain tapauksissa kumppanin toiminta voi vaikuttaa niin laajasti hankkeeseen, ettei sitä voida toteuttaa tai sen koko toiminta voidaan joutua keskeyttämään. Edellä kuvattujen tilanteiden ehkäisemiseksi onkin tärkeää, että päävastuullinen toiminnanharjoittaja ja kaikki hankkeen viranomaiset voivat seurata hankkeen kokonaistilannetta Luvat ja valvonta -palvelun kautta. Näin sekä asiakas, että viranomaiset pystyvät reagoimaan ajoissa tarvittavin toimin hankkeen toteutumiseen.
Osana Tapahtumajärjestämisen palvelukokonaisuutta
Kumppanikutsu -toiminnallisuus on Luvat ja valvonta -palvelun käyttöönottaneiden viranomaisten ja asiakkaiden käytössä automaattisesti. Toiminnallisuutta on mahdollista käyttää kaikissa nykyisissä palvelukokonaisuuksissa, mutta erityisesti odotukset kohdistuvat tapahtumajärjestämisen palvelukokonaisuuteen, jossa toiminnallisuuden nähdään hyödyttävän merkittävästi asiakkaita (toiminnanharjoittajat) ja viranomaisia.