Hyppää sisältöön

Palvelun hallintamalli


Palvelun hallintamallissa kuvataan, miten yleishyödyllisen ja yhteiskäyttöisen palvelun kehittämistä ja jatkuvia palveluita hallitaan palvelun omistajan ja liittyneiden viranomaisten kesken. Hallintamalli toimii palvelua käyttävien viranomaisten ja palvelun omistajan yhteisinä pelisääntöinä, jotka määritelevät palvelun kehittämistä ja jatkuvien palveluiden ylläpitoa. Yhteisten pelisääntöjen merkitys kasvaa palvelutarjonnan, palveluvolyymien ja liittyvien viranomaisten määrän kasvaessa. Luvat ja valvonta -palvelun elinkaaren painopiste siirtyy palvelun kehitysvaiheesta rinnakkaiseen palvelutuotantoon ja jatkuvaan kehitykseen, jossa saman aikaisesti palveluun

  • tuotetaan jatkuvaa palvelua palveluun liitetyille viranomaisten lupa-asioinneille
  • määritellään, toteutetaan ja käyttöönotetaan uusia lupa-asiointeja
  • kehitetään uusia yhteiskäyttöisiä ominaisuuksia

Hallintamallin tavoitteena on kuvata Luvat ja valvonta -palvelun toimintaperiaatteet ja turvata palvelussa mukana olevien viranomaisten lupa- ja valvontatoiminta. Näistä keskeisiä ovat mm. päätöksentekoon ja rahoitukseen liittyvät roolit ja vastuut.

Hallintamalli -dokumentaatio

Luvat ja valvonta -palvelun hallintamalliin liittyvä dokumentaatio on rakennettu modulaarisesti. Siihen kuuluvat:

Hallintamalli-asiakirja ›

Hallintamalli-asiakirjassa on kuvattuna palvelun osapuolien roolit, vastuut ja rahoitus.

Palvelun ehdot ›

Ehtomuotoinen sopimus, jonka viranomainen liittyessään palveluun hyväksyy.

Palvelukuvaus ›

Palvelukuvaus on kattava kuvaus palvelusta, sen ominaisuuksista ja palvelun toiminnasta.

Käyttöehdot ›

Palvelun asiakkaat hyväksyvät käyttöehdot ennen palvelun käyttöä.

Tietosuojaseloste ›

Tietoa tietosuojasta ja mm. henkilötietojen käsittelystä palvelussa.

Saavutettavuusseloste ›

Tietoa palvelun ja siihen liittyviä materiaalien saavutettavuudesta.

Sopimus yhteisestä kehittämisestä

Sopimus palvelua kehittäville osapuolille yhteisen kehittämiskohteen toteuttamiksi.

Liite: Asiakirjarakenne ›

Asiakirjarakenteesta näkyy hallintamallin dokumentaatio ja näiden väliset suhteet.

Liite: Määritelmät ja lyhenteet ›

Täältä löydät palvelussa käytettyjen termien ja lyhenteiden määritelmät.

Liite: Yhteistyö ja vastuut ›

Vastuunjakotaulukko palvelun omistajan ja palvelun hyödyntävän viranomaisen välillä.